Huomaa,että BB on alkanu. Kaikki mun energia menee sen katsomiseen ja sen jälkeen sulattelemiseen,että en oo ajatuksiani edes ehtinyt päivittää.

Oon mä kyllä käyny ihan aikuisten oikeesti töissäkin. Viikonloppusin tehny muutaman keikan,aika mukavaa vaihtelua ja tietäähän se lisää rahaakin jonkun verran.

Oon kuitenkin tässä ehtinyt myös tehdä jonkin verran ajatustyötäkin,mutta en sitä oo vaan saanu tulostettua pois päästä. Koitan nyt.

Miten onnellinen mä olenkaan: mulla on ihan mieletön tukiverkosto mun ympärillä. Mä en tiedä mitä mä tekisin ilman mun läheisiä ihmisiä.Mulla on ihan maailman mahtavin perhe. Kun erosin mun x-miehestä ja tuntu,että maailma kaatuu niskaan niin sillä hetkellä mulla oli yksi vain yksi henkilö joka ei huutanu,räyhänny vaan pysy mun tukena ja valo muhun uskoa. Mä olen hänelle siitä ikuisesti kiitollinen.  No, tilannehan nyt 3v jälkeen on siis normalisoitunut ja nykyään mua tukee muutkin. Ymmärrettävää tietenkin, että erotilanteessa kaikkien tunteet nousee pintaan, tulee huoli ja kiukku.Huoli rakkaimmasta, onhan sekin välittämistä,joskus se vain ilmenee eri muodoissa.Tänäänkin soitin äidille itkupuhelun ja kuinka ollakkaan: äiti sai taas elämän tuntumaan ihan okeilta. Mun äiti on ihana.

Mun mielestä ihmisellä pitää olla edes se YKSI ihminen johon voi luottaa. Joku joka on. Ei tarvitse nähdä joka pvä eikä edes joka kuukausi,mutta riittää tieto siitä, että hän on valmis auttamaan. Mä toivon,että mäkin voin olla jollekkin se joka saa olon tuntumaan hyvälle.

Kaikille yksinäisille tsemppiä, ottakaa vaikka muhun yhteyttä jos muita ei ole. Pidetään yhtä hanit!