Mä olen nyt kahtena päivänä käynyt ostoksilla ja tuhlannut tilini melkein miinukselle asti. Ja voi mikä rauha sieluun syntyy kun saa ostaa jotain kivaa nupuille ja ehkä vähän itselleen. Mikä siinä oikein on, että ostoksilla sielu lepää? Ja yleensähän sitä käydään "tyttöjen" kanssa ostoksilla kun ei ne miehet välitä ja niuhottaa vaan. Mutta mullapa on käynyt tuuri. Olen löytänyt miehestäni vertaiseni shoppailijan. Yhdessä mennään ja ostetaan. Mies yhtä innoissaan kun minä. Ehkäpä salaa miehenikin sielu lepää ostoksilla vaikka ei sitä ole sanonut... Täytyyhän sitä nyt vähän äijä olla. Aika kultakimpale kuitenkin vai?

Nytkin varauksessa vaatetta 100 eurolla, siellä ne kaihoisasti odottaa pääsyä kotiin. Muistin kassalla että hetkinen, pitää ruokaakin ostaa ja jätin kiltisti ne varaukseen (vaikka sydäntä särki ne sinne jättää). Mutta naisen täytyy tehdä mitä naisen täytyy tehdä. Pyydänpä kauniisti jos mieheni hakisi ne kotimatkalla.

Rakastan käydä ostamassa vaatteita tai kotiin jotain mukavaa. Mutta voi että inhoan yli kaiken ostoskeskuksia. Inhoan sitä väenpaljoutta ja mölinää joka puolella, siellä ahdistun hyvin helposti. Suuntaan itseni npeasti kauppaan ja ostan tarvittavat, en todellakaan jää turhaan sinne ostosparatiisiin norkoilemaan. Pelastava enkelini on meidän lähellä oleva kauppakeskus, siedettävän pieni ja rauhallinen. Siellä olen nyt viimeiset kaksi päivää viettänyt. Voi lapsi parkojani. Kalpeina makaavat sisällä  kun äiti ei anna raitista ilmaa. Hyi minua. Huono äiti.