Olin mieheni kanssa juhlimassa eilen hääpäiväämme (olemme kestäneet toisiamme jo ruhtinaallisen vuoden) ja minun tulevia syntymäpäiviä. Kävimme teatterissa ja sen jälkeen suunnistimme kaupungille tapaamaan ystäviämme.

Ilta oli oikein hauska, aina siihen asti kun suuni loksahti auki hämmästyksestä. Suomen kohu blondi ja hänen siskonsa saapuivat samaan (oikeasti siihen asti) tyylikkääseen ravintolaan. Voitte kuvitella, että siinä ravintolassa(tyylistä kun on kuitenkin kyse) heitä ei kovin suopein ilmein sisään laskettu eivätkä he huutelultakaan välttyneet (kyllä meidänkin pöydästä taisi muutama soraääni kuulua,tosin ei minun suusta). Seurasin siinä miten nämä "maailman tähdet" diivailivat, laseja heiteltiin ja kovin sanoin suomittiin. En oikeasti voi kun ihmetellä. Ja ehkä vähän sääliäkkin. Toisten ihmisten elämä on niin pinnallista ja muvissa ja silikonissa elävää. Siinä sivussa sitten tuhotaan toistenkin elämät, eikä tunnu missään.

Jatkoimme matkaamme eteenpäin noin sata metriä ja päädyimme erään ravintolan tiloihin. Toivoimme jokainen ettemme joutuisi enää noita silikoneja tapaamaan. Ja mitäs vielä, siellähän he olivat. Voi mikä kohtalo ja hääpäivä! Nämä samat diivathan siellä olivat. Ja heidän ympärillään liuta miehiä, mutta millaisia? Nelikymppisiä pälvikaljuisia kaljamahoja. Peräkammarinpoikia. Maalaisia. Lampaan kasvattajia.

Meille alkoi riittämään. Suuntasimme mahdollisimman räkäiseen kapakkaan. Pois blondien ja silikonien vilskeestä.