Taas vituttaa niin rankasti.Ihan kauhee viikko tulossa tai siis menossa.Jotenki sitä on vaan niin väsyny siihen että päivät on niin pitkiä ja veteliä kun ei jaksais oikeen mitään erikoista tehdä.

Mä oon oikeesti niin kateellinen niille jotka voi vaan mennä ja tulla miten haluaa.ei oo velvotteita eikä tarvitse huolehtia kun itsestään(ja senkin voi jättää joskus vähemmälle).Tätä kun yritin eilen miehelleni kertoa niin eihän se tajunnu,suuttu vaan."Ai sä et halua olla mun kanssa,haluat mennä vaan ja katsella muita".No niinpä niin,sitähän mä just tarkotin.

Mä vaan joskus haluisin että oisin ihan vapaa velvotteista ja menisin vaan ja nukkuisin niin pitkään ku haluisin.Ei tarttis huolehtia eikä miettiä muita.Mutta en kuitenkaan haluis ikinä luopua mun perheestä, miehestäni ja kahdesta ihanasta perunanaamasta jotka keksii äidille kyllä hyötyliikuntaa päivittäin.Aika ristiriitasta,vai?

Mutta ihminen on ihminen.Aina haluaa jotain muuta mitä ei sillä hetkellä oo.Mutta pitäähän unelmia olla vai mitä?(tällä hetkellä tosin unelmani on että sais joskus nukkua edes seitsemään).