Oon mä kyllä käyny ihan aikuisten oikeesti töissäkin. Viikonloppusin tehny muutaman keikan,aika mukavaa vaihtelua ja tietäähän se lisää rahaakin jonkun verran.

Oon kuitenkin tässä ehtinyt myös tehdä jonkin verran ajatustyötäkin,mutta en sitä oo vaan saanu tulostettua pois päästä. Koitan nyt.

Miten onnellinen mä olenkaan: mulla on ihan mieletön tukiverkosto mun ympärillä. Mä en tiedä mitä mä tekisin ilman mun läheisiä ihmisiä.Mulla on ihan maailman mahtavin perhe. Kun erosin mun x-miehestä ja tuntu,että maailma kaatuu niskaan niin sillä hetkellä mulla oli yksi vain yksi henkilö joka ei huutanu,räyhänny vaan pysy mun tukena ja valo muhun uskoa. Mä olen hänelle siitä ikuisesti kiitollinen.  No, tilannehan nyt 3v jälkeen on siis normalisoitunut ja nykyään mua tukee muutkin. Ymmärrettävää tietenkin, että erotilanteessa kaikkien tunteet nousee pintaan, tulee huoli ja kiukku.Huoli rakkaimmasta, onhan sekin välittämistä,joskus se vain ilmenee eri muodoissa.Tänäänkin soitin äidille itkupuhelun ja kuinka ollakkaan: äiti sai taas elämän tuntumaan ihan okeilta. Mun äiti on ihana.

Mun mielestä ihmisellä pitää olla edes se YKSI ihminen johon voi luottaa. Joku joka on. Ei tarvitse nähdä joka pvä eikä edes joka kuukausi,mutta riittää tieto siitä, että hän on valmis auttamaan. Mä toivon,että mäkin voin olla jollekkin se joka saa olon tuntumaan hyvälle.

Kaikille yksinäisille tsemppiä, ottakaa vaikka muhun yhteyttä jos muita ei ole. Pidetään yhtä hanit!

Ihminen on peto.

Eilen olin ihan järkyttynyt. Katsoin illalla bbtä(tosin meillä on myös 24/7 mutta silti) ja kädet läpsyivät silmille niin,että läiske kuului. Ei jumankekka mitä jengiä! Siellä hinkit paljaana ja pehva vilkkuu. En tiiä kestääkö tota kattoa elävä Erkkikään sillä mullakin tekee tiukkaa. Hävettää. Hävettää toden teolla. Kyllä osaa olla urpoa jengiä.

p.s. Sokerina pohjalla oli vielä kaverin lähettämä video Johanna "tuksu" Tukiaisesta. Se päivä olikin sitten siinä.

Mutta tuun kirjottelemaan myöhemmin. Nyt täytyy hoidella pojan asioita ja koittaa tavoitella ihmisiä. Miksi ihmiset ovat aina niin monen mutkan takana ja vaikeasti tavoiteltavissa?

Jotenkin vaan asiat ei välillä rullaa- ajatukset ei kohtaa. Toinen ei tajua, että kotona voi olla raskasta ( ja kuulkaa kaikki: Kyllä se voi!) ja toinen ei tajua, että työpäivän jälkeen voi olla väsynyt. Mä luulen, että tää on normaalia jokaisessa suhteessa jossa on lapsia. Mutta eipä se helpota,ei.

Kaikenlisäksi kummallakin ois vielä tähän päälle omia harrastuksia. Pitäs saada omaa aikaa ja yhteistä aikaa, aikamoinen missio.

Kiukutellaan ja haistatellaan eikä mitään ratkasua löydy. Anteeks pyynnöt ei tehoo ja väsymys painaa.

Myönnän, että oon usein kiukkunen kun mies tulee kotiin (silloin jos lapsilla ollu jotenkin levoton päivä). Enkä oikein työpäivän jälkeen haluis enää, että mies lähtis treeneihin, koska sitten mulla ois taas koko ilta yksin lasten kanssa. Ei toi lähipuisto nappaa koko ajan eikä kauheen kauas jaksa lähteä. OON ITSEKÄS, TIEDÄN! Mutta onko se ees vähän oikeutettua? Musta on siis ok jos mies menee treeneihin niin, että edellisenä päivänä ei oo ollu 21.00 asti pois,mutta jos mulla on peräkkäin pitkiä päiviä niin kyllä mä silloin toivoisin, että se toinenkin tulisi sitten mielummin kotiin ku treeneihin. Ja tästäkö se sota syttyy.

Miehet kai ajattelee eri tavalla. Mulle ei oo mikään maailman loppu jos jää jumppa miehen pyynnöstä välistä, mutta jos mä pyydän niin olen sitten aika moinen hitleri!Kotihirmu!Hullu!Tossun alle työntäjä!

.Olenko mä tehny nää lapset yksin? Vai olenko mä niiiiiin hirvee, että pitäs yksinhuoltajaksi ruveta?

Naiset, nyt vähän tukea!

Mulla pyyhkii taas paremmin. Pohjanmaan reissu oli mukava. Käytiin pällistelemässä Keskisen kyläkauppaa. Täytyy kyllä todeta, että ei se näin Hesalaiselle mikään suuri elämys ole, onhan noita kauppoja nähty. Mutta ymmärrän että, jos on tottunut vain siihen kauppa-autoon tai lähikauppaan niin onhan tuo jo paratiisi. Mutta ei mulle.

Minkkitarhan ymmärrän nyt paremmin. Elinkeino. En siis tekisi sitä itse,mutta ymmärrän. Leipä on jostain hankittava. Näitä eläimiä ei rääkätty vaan olot olivat varmasti niin hyvät kun voivat olla. Piste.

Olihan se jo sitten aika lapsosten sairastaakkin. Tytöllä mitä ilmeisemmin vauvarokko. Perä laulaa ja kuume huutaa. Isompi mussukka aloitti pväkodin. Nuhahan se heti tuli. Ja voi sitä kyynelteen määrää (huom!äidin kyynelten) kun joutuu lapsestaan päiväksi eroon.

Peilistä katsoo kalpea ihmisraato. Hei todella, se taidankin olla minä. 3 päivää sisällä ilman kontakteja ulkopuoliseen maailmaan tekee ihmeitä.

Lapsi on kovassa kuumeessa.

 Väsyttää.

Vituttaa.

Mä olen itse ihan paljasjalkainen Hesalais friidu ja ennen ku tapasin mieheni niin en ollut käynyt missään "perähikiällä" "jumalan selän takana". Nyt olen. Olen oppinut pitämään siitä.

Ensimmäinen kerta kun matkustimme mieheni kotipaikkakunnalle oli pienoinen järkytys. Auton ikkunasta katsellessani tunsin jo pienen hien pukkaavan pintaan, ei ketään missään, ei taloja ei ihmisiä. En edes tiennyt,että tällaisia paikkoja on olemassa. Perille päästyä totesin,että on onneksi edes yksi siwa ja sen edessä pari rollaattoria ja kelkkaa, täytyy täällä siis jonkun asua.

Mieheni pappa asuu siis Pohjanmaalla. Mieheni eräs sukulainen läheltä on turkistarhaaja. Hmm,mielenkiintoista. Vaadinkin päästä käymään tarhalla,koska haluan sen omin silmin nähdä. En tosin tiedä päästääkö mieheni minua sinne, etten vain riko sukulaisuhteita laukomalla jotain aktivistilauseita.

Kaikesta tästä olisin jäänyt paitsi jos en olisi miestäni tavannut. Ja hänen mielenkiintoista sukuaan.

Olin eilen hullussa ( isolla hoolla) jumpassa ja mulla on meneillään dietti.. 2 kiloa haluan vielä pois. Ei iso homma kait, mutta kuitenkin pirunmoinen nälkä koko ajan!! Banaani alkaa tuolla korvista ulos, mutta mä kestän tän ku nainen.

Odotan sitä päivää kun saan taas herkutella fazerinaa ja kaikkea muuta millä mä yleensä elän. Mä olen koko pienen ikäni syönyt niiiiiiin paljon herkkuja, että ohohohoh. Olen siis aikamoinen herkkuahteri, mutta ikinä en oo lihava ollu. Nääkin 2 kiloa on vielä raskauden jälkeisiä ilokiloja. Mutta nehän lähtee,prkle!

Olimme grillijuhlissa ystävien luona ja olo alkoi siellä huonontua. Korvakipua ja kurkkukipua. Perheessämme on ollut aika ärhäkkää angiinaa joten päätin mennä heti tutkittavaksi. Kellokin oli jo sen verran paljon, että ei ollut enää aikaa varailla yksityistä ja Malmi oli lähellä.

Mieheni ja lapseni veivät minut Malmille ja sinne jäin oman onneni nojaan. Täytyy kyllä myöntää,että taisi se pikkusen pelottaa, avunhuutoja ja poliiseja. Soitin kauhuissani äidilleni (kyllä äiti aina pelastaa) ja hän tuli kanssani istumaan ja ihmettelemään. Mulla on kyllä oikeasti ihan niin paras mutsi!

Pari tuntia siellä vierähti ennenkuin kuulin nimeni huudettavan hoonolla soomella. Todella, paikalla kaksi lääkäriä ja kummatkin ei ihan niin kotimaisia.

Lääkäri sitten tutki miten tutki ja ystävällisesti ohjasi laboratorioon nielunviljelyyn. Jäi hiukan epäselväksi vaivaako minua kuolemantauti vai olenko jotenkin ihan kondiksessa.

Onneksi (luojalle ylistys ja kiitos) hoitaja oli tuiki tavallinen suomalainen nainen joka jopa ymmärsi huoleni. Otti sitten hieman ylimääräisiä kokeita ja antoi tuomion: Virusperäinen tauti. Tässä tapauksessa luotin kyllä 100 prosenttisesti enemmän tähän paljon nähneeseen hoitajaan kun itämaanaapuri lääkäriimme, kaikella kunnioituksella kaikkia kohtaan.

Mutta onhan tuokin nyt koettu. Nostan todella hattua kaikille jotka jaksavat tuollaisessa paikassa työskennellä ja toivon luojan lykkyä ja hermoja niille, jotka siellä joutuvat asioimaan.